Jalavan tarina

1. sukupolvi

Kauppiaspariskunta Taivalkoskella — Stepan Bodionoff Jakowleff (1853-1926) ja Hedwik Jakowleff (Os Terentjevna 1855-1906)

Jakowleffin suku aloitti toiminnan Oulun seudulla, Koillismaalla ja Ylä-Kainuussa laukkukauppiaina. Kaupan perustajan isästä Rodin Jakowleffista on ensimmäinen maininta Taivalkoskella 1860-luvulla, kun hän oli käynyt harjoittamassa laukkukauppaa Taivalkosken sahalla. Yleisesti laukkukauppiaat olivat Suomen syrjäseuduilla odotettuja vieraita. Tuotteiden lisäksi he tuottivat myös vaihtelua ja uutisia suuresta maailmasta.

Rodinilla oli kaksi poikaa Hilvana ja Stepan, jotka molemmat olivat kauppiaita Hirvisalmella. Stepan Jakowleff harjoitti myös laukkukauppaa Oulun seudulle ainakin 1870-luvulta lähtien. Aluksi hän kulki laukkukauppiaana pitäjästä pitäjään. Pian hän asettui vakituisemmaksi kauppiaaksi Puolangalle, josta käsin hän teki kauppamatkoja lähistölle, mm. Taivalkoskelle, säännöllisesti viimeistään vuodesta 1883 alkaen, mutta mahdollisesti jo aiemmin. Täällä oleillessaan hän majoittui ja piti eräänlaista sen ajan pop-up-myymälää tai sivupistettä Jussilan talossa, joka on nykyään Jalavan kahvilasiipi. Rakennus sijaitsi silloin Jakkilanvaaralla, noin sadan metrin päässä nykyisen Jalavan pihapiiristä. Puolangalla kauppaa pidettiin aluksi Nurmen talossa, mutta vuodesta 1885 alkaen Stepan Jakowleffilla oli oma asunto Ritolan talossa, joka on edelleen pystyssä Puolangan keskustassa.

Stepan anoi ensisijaisesti lupaa perustaa pysyvä maakauppa Puolangalle, mutta lupa evättiin. Seuraava vaihtoehto oli Taivalkoski, josta lupa heltisi. Kauppalupaa piti anoa erikseen, koska vuonna 1859 oli alettu myöntämään keisarillisen senaatin päätöksellä maakauppalupia myös kaupunkien ulkopuolelle. Periaatteessa hakijan tuli olla Suomen kansalainen, mutta käytäntö ei ollut täysin selvä Venäjän karjalaisten kohdalla. Kansallisuusaatteen noustessa osa viranhaltijoista tulkitsi heidät suomalaisiksi. Poistuessaan lopullisesti Puolangalta vuonna 1892, S.J. lahjoitti Puolangan kirkkoon suuren ja kalliin kynttiläkruunun. Ehkä hän halusi näin hieman piikitellä hänet torjuneita puolankalaisia. Onni Taivalkoskelle, jossa sivupisteestä kasvoi kauppakartano, joka toimi myös alueen muiden laukkukauppiaiden tukikohtana ja tukkukauppana sivukylien pienemmille kaupoille.

Taivalkoskella kaupan pihapiiri rakentui hiljalleen 1800-luvun lopulla. Rakennusten tarkkoja valmistumisaikoja ei valitettavasti tiedetä, mutta kuistit on oletettavasti lisätty viimeisenä siihen kokonaisuuteen, joka ehti valmistua ensimmäisen kauppiaan aikana ja niihin on kaiverrettu seinään vuosiluku 1901. Vanhan matkalaistenpirtin seinässä on useita vanhoja kaiverruksia, onhan siinä majoittunut vuosikymmenten aikana lukuisia puukon omistavia matkalaisia. Vanhin vuosiluku on 1890-luvulta. Perimätiedon mukaan Stepan käytti rakentajina tuttuja Vienan karjalaisia rakentajia, mikä kertoo siitä, että matkat ja tiiviit yhteydet myös Vienaan jatkuivat, vaikka koti ja maakauppa rakentuivatkin Taivalkoskelle. Stepan Jakowleffin perheeseen kuuluivat tuolloin vaimo Hedwik ja lapset Nikolai, Mikko ja Helena.

Vanhoista lehdistä on löydettävissä ilmoituksia, joissa Stepan ja toisinaan myös Hedwik kertovat majoittuvansa milloin kenenkin luona lähialueen paikkakunnilla. Olettaa sopii, että näiden ilmoitusten perusteella asiakkaat tiesivät tulla kyseiseen pirttiin katsastamaan laukkukauppiaan myyntituotteita.

13.9.1906 perhettä kohtasi suru, kun kauppiaan emäntä Hedwik kuoli. Suvussa kulkeneen perimätiedon mukaan Hedwik olisi säikähtänyt Jalavan portailla seistessään hevosta, kaatunut ja lyönyt päänsä. Kuolinilmoituksessa kuitenkin lukee, että hän "pitkällisen hivuttavan taudin murtamana [...] vaipui kuoleman uneen [...] 51 vuoden ja 3 kuukauden iässä". Hedwik on ensimmäinen kauppiassuvun jäsen, joka on haudattu Taivalkosken hautausmaalle ja hänen hautansa on ympäröity tukevalla rauta-aidalla. Ainakaan hevoset eivät pääse haudalle, mikäli heillä on ollut osuutta Hedwikin menehtymiseen. Hedwikin vieressä lepää Stepanin veljen Hilvanan vaimo Anna Jakowleff

Vaimonsa kuoleman jälkeen Stepan avioitui uudelleen taivalkoskelaisen Maija Kuhan kanssa. Tässä vaiheessa hän päätti jättää kaupan poikiensa Nikolain ja Mikon hoitoon ja palata itse kotitilalleen Vienaan. Vuonna 1908 monissa lehdissä julkaistiin ilmoitus, jossa pojat kertovat ostaneensa kaupan isältään.

Stepan eli Vienassa 73-vuotiaaksi saakka. Hän perusti siellä uuden perheen. Vuonna 1912 hän joutui hautaamaan Uhtualle naimisiin menneen Helenan, joka kuoli synnytyskuumeeseen. Valitettavasti syntynyt lapsikaan ei elänyt kuin muutaman kuukauden. Venäjän vallankumouksen aikaan Stepan oli jonkin aikaa paossa Suomen puolella ja samoina levottomina aikoina Jalavaan tuli Venäjältä myös paljon muita sukulaisia ja pakolaisia. Stepan kuitenkin palasi vielä kotitilalleen Vienaan, joka oli sillä välin ryöstetty putipuhtaaksi. Siellä hän myös kuoli vuonna 1926. Kuolinsyy on hieman epäselvä ja Vienasta kantautui huhuja, että siihen saattoi liittyä myös väkivaltaa, olivathan ajat hyvin levottomat. Kaiku-lehdessä 22.12.1926 julkaistussa muistokirjoituksessa lukee, että hän kuoli kotonaan.

2. sukupolvi – vakiintuminen Taivalkoskelle

Nikolai Jalava (1878-1966), Dagmar Jalava (1888-1952) ja Mikko Jakowleff (1884-1940)

”Sinun luotasi lempeä, on sydämeni sitonut. Sinun kaunis katsantosi kovasti mun vanginnut.” Nikolain Kangasalta lähettämästä kortista Daria Timofeijeffille, eli tulevalle vaimolleen Dagmar Jalavalle.

Vuonna 1908 kauppiasveljekset Nikolai ja Mikko ostivat kaupan isältään Stepanilta. Nikolain vaimo oli vienalainen Daria Timofeijeff. Suomen puolella nimi sai muodon Dagmar. Daria oli kotoisin Luusalmesta Uhtualta, nykyisestä Kalevalasta, Keski-Kuittijärven rannalta. Pariskunta oli ilmeisesti sattunut yhteisten tuttavien kautta kirjeenvaihtoon ennen tapaamistaan. Lyhyen, romanttisen kirjesodan jälkeen kävi Nikolai hakemassa Darian pienillä hevoskärryillä Jalavaan. Mikko pysyi piintyneenä poikamiehenä.

Nikolai ja Mikko olivat Venäjän kansalaisia ja joutuivat ensimmäisessä maailmansodassa tsaarin armeijaan. Nikolai toimi sodan ajan huoltoupseerina Pietarissa ja häneltä on säilynyt ajalta runsaasti kirjeenvaihtoa Dagmarin kanssa. Kirjeissä käydään läpi kaupan jokapäiväisiä toimintoja hyvin konkreettisella ja neuvottelevalla tavalla. Dagmar ja Nikolai olivat selvästi tasavertaisia kumppaneita myös kauppiaina.

Mikko Jakowleff joutui tsaarin armeijassa Baltian rintamalle, jossa hän ajautui saksalaisten sotavangiksi. Hän palasi sodan jälkeen huonossa kunnossa Jalavaan ja Taivalkoskelle. Sotavankeudesta selviydyttyään ei Mikko juuri puuttunut kättään käytännön työhön. Kirjailija Kalle Päätalon kuvauksesta voimme lukea kuinka Mikko vietti päiviään Jalavan matkalaistenpirtissä ja kulutti aikaa juomalla kahvia, puhumalla mukavia ja ennen kaikkea intättämällä parasta kaveriaan Simos-Iikkaa. Sanottiin, että Mikko yön aikana mietti valmiiksi asian, jolla hän alkaisi Iikkaa seuraavana päivänä kiusaamaan.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Nikolai ja Dagmar saivat perheineen Suomen kansalaisuuden ja vaihtoivat nimensä Jalavaksi vuonna 1919. Perheeseen kuuluivat tuolloin lapset Yrjö, Johannes (Janne) ja Anni. Kaksi lasta Niilo ja Pekka olivat kuolleet tuberkuloosiin muutaman vuoden ikäisinä. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä Eino, Kaarlo (Kalle) ja Kyllikki. Mikko säilytti Jakowleff-nimen. Sotien välinen aika oli Jalavan vakiintumisen aikaa. 1920-luvulla kiinni mennyt Venäjän raja vähensi yhteyksiä itään. Venäjän imperiumin hajoamissotien raatelemasta Vienasta tuli vielä vuonna 1922 suuri määrä vienalaisia pakolaisia ja Jalava toimi vähän aikaa pakolaiskeskuksena. Osa tuolloin tulleista pakolaisista jäi Jalavaan töihin loppuiäkseen. Rahtia alettiin viemään ja tuomaan yhä enemmän Oulun suuntaan. Nikolain aikana kauppaa tehtiin kauas Tukholmaan ja Pietariin asti ja Oulun satamassa oli tavaran säilyttämistä varten Jalavan oma makasiini. Matkalaistenpirttitoiminta eli huippuaikaansa sotien välillä.

Nikolai toimi näkyvänä henkilönä Taivalkosken riennoissa ja hoiti useita eri luottamustoimia pankin johtokunnissa, yhdistyksissä ja oli myös perustamassa muun muassa Taivalkosken rauhanyhdistystä. Talvisodan syttyessä hän oli organisoimassa Taivalkosken evakuointia.

Sota-aikana Jalavasta oltiin kaksi kertaa evakossa. Jatkosodan aikana Saksan armeija piti kanttiinia matkalaistenpirtissä. Toisessa päässä taloa Jannen Bertta-vaimo ruokki puolalaisia sotavankeja salaa ikkunasta. 1990-luvun alussa Bertta sai avustamisestaan Puolan valtiolta kiitoskirjeen, kun puolalainen sotavanki Josef Molka oli muistanut hänen toimintansa sota-aikana. Mikko Jakowleff kuoli välirauhan kesänä 1940. Dagmarin ja Nikolain lapsista Eino kaatui jatkosodan viimeisinä päivinä.

Dagmarin ja Nikolain aikana kauppa kehittyi sekatavarakaupaksi. Sotien jälkeen Jalavalla oli myös sivupisteitä Taivalkosken syrjäkylillä. Pitäjä on laaja ja oli keksittävä keinoja päästä tarjoamaan palveluja asiakkaiden lähelle.

Sodan jälkeen Dagmar kuoli vuonna 1952. Silloin oli suunnitelmissa, että kaupparakennus korvattaisiin modernilla kaksikerroksisella kaupalla, mutta Dagmarin kuoltua menetti Nikolai myös intonsa uudistamiseen ja suunnitelmasta luovuttiin. Nikolai kuoli vuonna 1966 ja sitä ennen hänen lapsensa olivat jo ottaneet suurempaa roolia kaupan pidossa.

3. sukupolvi – Yhä paranee hyvät puolet

Johannes (Janne) Jalava (1908-1990) ja Bertta Jalava (os Maijala 1911-1997)

Jalavan kolmannen polven kauppiaspariskunta osti kaupan vuonna 1966. Janne oli ollut mukana kaupan toiminnassa vähintään 1930-luvun alusta lähtien. Ajanut muun muassa rahtia Oulusta. Janne olikin Taivalkosken ensimmäisiä autoilijoita ja myös upetto kalamies. Kasvonsa Janne poltti 1930 puolivälissä veneilyonnettomuudessa, jossa räjähtänyt bensakanisteri poltti häneltä toisen puolen kasvoista. Loppuelämänsä ajan Jannen tuli tulla toimeen ilman silmäluomia ja toista korvaa. Bertta oli syntyisin Oulusta ja hän oli koulutettu henkilö. Maijalan suvussa ilmenikin aluksi pieniä kahnauksia, kun Bertta meni naimisiin venäläistaustaisen kauppiaan kanssa ja muutti kaukaiseen maalaispitäjään. Perheeseen kuuluivat myös lapset Jorma, Arja, Marja-Leena ja Ari. Jannen Kalle-veli toimi myös kauppiaana ja asui kaupparakennuksen sisähuoneissa.

Matkalaistenpirttitoiminta kuihtui autojen yleistyessä ja majoitustoiminnalle ei ollut enää kauppamatkojen ohessa kysyntää. Samasta syystä lopetettiin myös syrjäkylien sivupisteet. Jannen aikana paljon Jalavan vanhoja maita lunastettiin kunnalle kaavoitettavaksi. Jannen aikana pikkukauppojen toiminta eli murrosvaihetta, mutta Jalava pysyi sekatavarakauppana, jossa oli myös elintarvikemyyntiä.

Janne tunnettiin ystävällisenä kauppiaana, jolla ei tuotteiden määrä ollut aina niin justiinsa. Makkaraa ostava asiakas saattoi saada kauppiaalta summittaisesti leikatun pätkän ja kehotuksen, että tuo loput takaisin, jos ei tule syötyä. Kylän lapset kävivät koulureissuillaan ostamassa markalla uutta hittituotetta, salmiakkimerkkareita, joita ei myöskään aina laskettu kappaleen tarkkuudella. Jannen asenteesta kertoo hänen mielisanantapansa ”Yhä paranee hyvät puolet”. Kyseinen asenne lienee auttanut pärjäämään pikkukaupoille haastavana aikana. Kalareissujen aikana Kalle-veli hoiti kauppaa.

4. sukupolvi – Jalava 2000-luvulle

Ari Jalava (1948-) Airi Jalava (os. Kuittinen 1947-2015)

Jannen poika Ari osti Jalavan vuonna 1983 kaupan täyttäessä 100 vuotta. Perheeseen kuuluivat myös lapset Annaleena, Pekka, Mikko ja Heikki. Arin Jorma-veli oli tärkeä hahmo kaupassa. Hän hoiti käytännön asioita, kuten rahdin ajoa, uunien lämmittämistä ja muita ylläpitäviä toimia. Jorma myös kolasi käsivoimin koko Jalavan laajan pihan.

Yhteiskunnallinen rakennemuutos oli kuitenkin aiheuttanut, että Jalavaa ei enää perinteisessä muodossa voitu jatkaa. Kauppa toimi 1980-luvun alussa vain yhdessä huoneessa ja muut kauppakiinteistön huoneet olivat muussa käytössä. Elintarvikkeen myynti lopetettiin kaupan puolella 1983 ja ensimmäinen kesäkahvila avattiin kesällä 1985 entiseen matkalaistenpirttiin. 1980-luvulla Taivalkoskelle saapuivat ensimmäiset Päätalo-turistit tutkimaan kirjoista tuttuja paikkoja. Päätaloviikko paisui noina vuosina merkittävimmäksi yksittäiseksi vuosittaiseksi tapahtumaksi.

Kahvilatoiminta paisui vuosien mittaan ja muuttui ympärivuotiseksi. Vuonna 1997 nykyinen kahvilapirtti siirrettiin läheiseltä Jakkilanvaaralta kaupparakennuksen kylkeen. Siirron suoritti taivalkoskelaisen Esa Särkelän rakennusfirma. Jalavassa oli myös pitopalvelutoimintaa kahvilan yhteydessä

Kaupan puolella erikoistuttiin erityisesti miesten perinnevaatteisiin; flanellipaitoihin, pussihousuihin, sarkatakkeihin, kumiteriin ja jatsareihin muun muassa. Myös naisten vaate- ja kenkävalikoimaa lisättiin. Entiseen navettaan kunnostettiin Hilvana-juhlatila ja perustettiin uskovaisten pastillitehdas. Merkittävä tapahtuma oli myös nykyisen kahvilatyöntekijän Anne Sällisen palkkaaminen Jalavaan vuonna 2005

Jalava siirtyi myös internetin puolelle 2000-luvulla. Ensimmäiset nettisivut ja verkkokauppa avattiin 2000-luvun puolivälissä. Sosiaaliseen mediaan luotiin ensimmäinen tili vuonna 2011.

Airi ja Ari toimivat kauppiaina vuoteen 2014 asti.

5. sukupolvi – Nykyiset kauppiaat

Nykyinen kauppiaspariskunta Laura ja Mikko ostivat kaupan vuoden 2014 tammikuussa. He olivat tutustuneet opiskellessaan Tarton yliopistossa vuosina 2004-2009. Heti aluksi he laajensivat verkkokauppatoimintaa ja muokkasivat valikoimaa niin, että se palvelee sekä maakaupan asiakkaita että verkkokaupan tarpeita. Varsinkin naistenvaatepuoli, lastenosasto ja kirjavalikoima ovat laajentuneet viime vuosina merkittävästi. Perinnevaatteet ovat edelleen se tuote, josta Jalava parhaiten tunnetaan ympäri maata. Sopivien tuotteiden löytäminen ei aina ole aivan helppoa, sillä monet vanhat yritykset ovat lopettaneet toimintansa Suomessa, koska jatkajia ei ole löytynyt. Toisaalta viime vuosina ympäristöasioita, kestävyyttä ja kotimaisuutta on alettu taas arvostaa, monet yritykset ovat alkaneet uudestaan valmistaa tuotteita Suomessa ja uusia kiinnostavia merkkejä on syntynyt esimerkiksi naisten- ja lastenvaatepuolelle. Viime vuosina lähialuematkailu on ollut nousussa Suomessa.

Laura on alkujaan kotoisin Tampereelta ja sen myötä Jalavalla on aina joulukuussa sivupiste myös siellä. Jalavan mökki löytyy Tampereen joulutorilta Raatihuoneen läheiseltä sivulta. Markkinamatkoja tehdään muutenkin aina silloin tällöin ja esimerkiksi Rovaniemen Wanhoilla markkinoilla on usein ollut myös Jalavan koju.

Jalavan pitkän historian salaisuus lienee, että olemme pitäneet kiinni perinteistä, mutta emme pysähtyneet mihinkään aikakauteen. Jalavassa ajan kerrokset ja patina saavat näkyä, mutta Jalava on myös elävä kauppa, joka mukautuu aikakauden ja asiakkaiden tarpeiden mukaan. Omalla persoonallisella tavallaan.

Kirjoittaneet: Laura ja Mikko Jalava vuonna 2023